12.12.2005

Talteen irkistä

Irkissä heitettiin ajatusta siitä, että pitkän tekijänoikeuskeston funktio ei olisikaan tuottaa tekijöilleen rahaa. Sen sijaan sen olemus olisikin nykyisessä mediayhteiskunna se, että se antaa mahdollisuuden poistaa materiaalia levityksestä jolloin uudet materiaalit eivät joudu kilpailemaan jo olemassa olevan kanssa.

12.11.2005

Kommentti 5G hesarin teknologiablogiin, Nokian kanavatsovelluksen paskuudesta. Pitäisi kyllä kehittää positiivisempi asenne asioihin, eikä vaan piruilla kaikesta.



No kun pojat eivät ole ees koodanneet, jollei sitten speksit sanonu, että jutun pitää olla paska. Tuo on ihan sen olonen juttu, että joku on väsänny jonku konseptidemon jossa lukee päällä “GUI DEMO, EI ASIAKKAILLE SAAKKA!!!” ja sitten joku on kattonu näyttääpä siistiltä ja myyny sen sellasenaan.

Pientä analyysiä ajatuksen tueksi.

Kokeellisesti testaamalla niin tuo kanavat sovellus näyttäisi joka kerta siirtävän koko kanavan sisällön päivitysten yhteydessä. Perustan tämän arvion ajalle mitä päivitysten siirrossa menee. Nokia 6600:lla esim kesti 35sek päivittää hesarin 140kilotavun kanavatiedosto, se on n 4kt/sek joka kuulostaa about realistiselta gprs nopeudelta.

Jos taas oltaisiin siirretty sama pakattuna tai vain päivitetyt asiat niin siirtoaika olisi ollut havaittavasti pienempi.

Esimerkiksi 10.12.2005 kanavat sovelluksen siirtämä 1170.pak tiedosto (helsingin sanomien kanava) oli 135KB , pelkästään pakkaamalla se olisi pienentynyt 75Kilotavuun. Jos tästä puolestaan karsittaisiin myös ne pois jotka oltiin siirretty jo aikaisempien syncronointien yhteydessä (logot, gui-elementit, scriptit yms) niin silloin koko olisi enää n. 50KB.

Tämä 50kilotavua on sitä toimituksellista materiaalia joka käyttäjää kiinostaa. Se jakaantuu näin, että siinä on 10kilotavua (pakattuna) tekstiä ja loput 40kt on juttuihin liitettyjä kuvia (5kpl). Noiden kuvienkin kohdalla minusta olisi pohdinnan paikka tarviiko sitä paavo lipposen profiilia siirtää käyttäjälle saakka vai selvittäisiinkö ilmankin, tai ainakin antaa käyttäjälle mahdollisuus vaikuttaa kuvien lataamiseen. Kuten millä laadulla ja kuvilla paketti serveripäässä generoidaan. Tällä päästäisiin johonkin 10-20 kilotavun syncronointeihin joka olisi paljon nopeampaa kuin vaikka normi webin selaaminen puhelimilla.

Toisaalta onhan se kiva operaattoreille, että käyttäjä siirtää moninkertaisen määrän dataa tarvittuun nähden, mutta tyhmempi voisi kuvitella että samaan pääsisi sovelluksella joka siirtää vähemmän jolloin niitä käyttäjiä olisi moninkertaisesti.

Tosin kysymys kuuluukin miksei hesarit sun muut mediatalot tai mikään ole sen yhtään kokeillu sovellusta ennen lanseerausta (ainakin minä lasken lehdistötiedotteen lanseeraukseksi). Kun kerran nopeakin testaus olisi osoittanut ettei nuo minuuttikaupalla kestävät lataukset ole toimiva juttu. Eikä sisällöntuottajilla taas ei ole käsittääkseni tarvetta tehdä käyttökelvotonta alustaa vaikka operaattoreilla olisikin… No nyt se on sentään testattu yleisöllä ja seuraava kysymys kuuluukin milloin saamme korjatun version?

Sitten loppukommentti…

“Yhdessä Suomen johtavien mediatalojen kanssa esitelty Kanavat-mediaselain vie kertaheitolla Suomen mobiilin median kuluttamisessa maailman huipulle”", Anssi Vanjoki

Yeah right…

PS: Jos jotakuta kiinostaa mitä kanavat siirtää niin pistin tuonne purettuna tuon tsekkaamani hesarin siirtotiedoston. En sitten tarkistanut sen kummemmin toimiko parserini 100%:sti oikein joten tiedostoissa voi olla virheitä.

http://batman.jypoly.fi/~77071/kanavat_hs_10122005/

12.07.2005

Kännykkä malware

Kirjoitin seuraavan threadinaloituksen, Tekstiviestiostaminen (Agile messenger subscription?), matkapuhelininfoon omituisista laskutustekstiviesteistä joita AgileMessenger niminen ohjelma lähetti. Samaa aihetta sivuttiin myös threadissa: LVM: Kännykkävirusten kustannukset operaattoreille.



Tapahtui sitten pikkasen 'Tomorrow is here today and I feel violated' tyyppinen tapahtuma. Eli jokin ohjelma laskutti itsensä automaagisesti p800:ssa tekstiviestillä ilman että mitenkään olisi ilmaissut tekevänsä niin sillä hetkellä tai kertoneensa mikä ohjelma oli. Koska tuo on selkeästi tulevaisuutta niin aiheesta voisi herättää keskustelua miten homman pitäisi toimia, toivottavasti ei kuitenkaan näin kuin tässä tapauksessa.

Copypastea DNA:n aspaan menneestä mailistani, josta selvinnee mitä tapahtui (puhelin oli muuten SE P800).
Moi

Eilen, 26.10.2005 kl 20:35 tuli pöydällä olleeseen puhelimeeni (eli en käyttänyt sitä, eikä siinä ollut ylimääräisiä ohjelmia päällä) peräkkäin kolme kuittausviestiä numerosta 173372 joiden sisältö oli 'Thank you for your purchases' ja kun rupesin ihmettelemään asiaa niin samaan aikaan kyseiseen numeroon oli todellakin lähtenyt kolme viestiä joihin tuo vastaus oli tullut. Viestien sisältö oli "BIT AGI C=Q/sj3a6..." ja tuon loppuosan hashin pituus oli about 120 merkkiä sekalaisia kirjaimia ja numeroita.

Periaatteessa nuo viestit voisivat (googlen perusteella) olla Agile Messengerin subscription viestejä, mutta siinäkin tapauksessa ohjelma toimii varsin härskisti kysymättä mitään käyttäjältä ja mitenkään kertomatta kuittauksissaan mihin viestit liittyvät. Tietysti se voisi toimia vielä härskimmin poistaen lähetetyt viestit ja tulleet kuittausviestit.

Eli koska itse viesteistä ei oikein voi päätellä mitään. Niin nyt kiinostaisi se mitä olen ostanut, keneltä ja mikä tuo numero on johon nuo viestit on menneet ja mitä kuuluu tehdä siinä tapauksessa jos tuo on kusetusta? Koska te mitä suurimmalla todennäköisyydellä laskutatte nuo puhelinlaskuni yhteydessä, niin varmaan tiedätte mistä laskutatte? :)....

Mikä tuossa sitten mättää? Listaan tähän tulee sekaisin jututtuja jotka liittyy palveluihin, operaattoreihin, puhelimiin, softiin jne...

- Ohjelma ei pyytänyt käyttäjältä mitään kuittausta että sopiiko tämä juttu tehdä, eikä se ollut missään vaiheessa kysynyt saako se tehdä automaagisesti juttuja

- Mistään viesteistä ei selviä mistä on kyse, mitä on ostettu, keneltä ja mitä maksoi eikä myöskään se keneltä on jotain ostettu. Ei ole myöskään mitään tapaa oikeastaan saada sitä selvillekkään suoraan (saa nähdä mitä tuo DNA ASPA vastaa), mutta käyttäjä ei ainakaan pysty selaamaan vaikka netistä juttuja mitä on tullu ostettua (ja mistä sitä laskutetaan)

- Jos softa on pahantahtoinen niin se voi ihan yhtä lailla pyyhkiä jäljet puhelimesta että mitään viestejä on lähetettykään ja (kuittaukset myös) jolloin ainoa paikka missä jotain näkyy jotain on lasku jossa on mystinen summa ja kun juttujen ostaminen yleistyy ja laskussa on ostettujen asioiden kohdalla joku muu luku kuin 0 niin muutaman eurojen kusetusviestejä on mahdotonta siitä laskusta erottaa, mutta niille ketä ketä tekee sillä bisnestä on mahdollista tehdä kusetus tuhansille ihmisille jolloin se on kannattavaa...

- Operaattoreilla ei oikein ole mitään palveluita joilla tilannetta voisi hallita, data-siirtoissa ei ole rajoituksia. Siinä vaiheessa kun käyttäjällä on puhelimessaan buginen/pahantahtoinen softa joka siirtää rajoittamattomasti dataa käyttäjän huomaamatta niin käyttäjälle jää käteen vain lasku. Kuitenkin suhteellisen helppo ratkaisu olisi tehdä vaikka 100MB/kk data paketteihin saldorajan tyylinen rajoitus joka löisi poikki siirron määrän täytyttyä ja ilmoittaisi asiasta käyttäjälle tekstiviestillä... tyyliin "lähetä DATA +100 jos haluat lisää kaistaa tälle kuukaudelle (10e)"

- Toisaalta ainakaan DNA:n saldorajakaan ei toimi riittävän hyvin, sivujen mukaan se toimii päivän viiveellä jossa ajassa saadaan huimia laskuja aikaiseksi. Tosin tämä on todettu jo mediassakin, eli ei mitään uutta tässä.

Kuitenkin periaatteessa saldorajan tai virtuaalisen lompakon johon voi "ladata" rahaa paypalin tyyliin josta sitten ostetut palvelut laskutetaan olisivat toimiva ratkaisu tuohon, että viimekädessä toimitaan tahojen välillä joilla ei ole täydellistä luottamusta käytettävissään toisistaan. Tosin tässä täytyy muistaa, että käyttäjän kannalta toimivan systeemin luominen ei välttämättä ole operaattorien intresseissä kun ne saavat myös kusetuksista itselleen rahaa vaikka eivät itse olisikaan niihin syyllisiä vaan hyötyvät tilanteesta välillisesti.

Joka tapauksessa pohjimmiltaan ongelma on, että järjestelmä on oletukseltaan "täydelliseen luottamukseen" perustuva, eikä ole kontrollimekanismeja sen suhteen että todellisuudessa se ei sitä ole ja jatkossa on yhä vähemmän. Ei ole enää kontrollia sen suhteen, millaisia palveluita on ympäriinsä, eikä myöskään sille miten ohjelmistot puhelimissa toimivat. Eikä käyttäjät edes halua tuollaista täydellisen luottamuksen ympäristöä, he haluavat juttuja jotka eivät vaadi sitä ilman suunnatonta säätöä ja kontrollia.

Tukiasemapaikannus

Matkapuhelininfoon ja Skannerlehden Saunaan jätetty viesti liittyen tukiasematietokannan rakentamiseen. Skannerilehden boardilta on vanhat keskustelut siivottuja mutta matkapuhelininfossa tuo on vielä täällä.

Tuossa on muutama videopätkä kokeiluistani tässä kirjoituksesta esitetystä paikannuksesta.

Kännykamera.avi 8 MB -- Kuva nimetään paikan mukaan missä ollaan.
webbipaikannus.avi 43MB -- webbipalvelu joka käyttää automaagista paikannusta.


Lisäksi Tokavuh Oy on tehnyt Hain nimisen paikannuspalvelun joka käyttää myös päätelaitteessa tapahtuvaa tukiasemapaikannusta, joten se todistaa tuon idea olevan myös laajemmassa mittakaavassa toteuttamiskelpoinen.



Jatketaas threadia ... Väsäsin sitten tuollaisen tukiasematietokannan. Eli homman ideana olisi tehdä avoin/vapaa tietokanta tukiasemien paikoista ja nimistä ja rajapinta siihen joita voisi ohjelmistojen tekijät käyttää omissa proggiksissaan, ilman että sitä joka kertaa tarvitsee itse tehdä. Tuo on toistaiseksi beta vaiheessa ja toivon että ilmoitatte jos jotain vikoja löytyy.
http://batman.jypoly.fi/~77071/celldb/celldb.php

seuraavaksi lätinää aiheesta:

Päätelaitteessa tapahtuva tukiasemapohjainen paikannus

miksi ja mihin tuollaista voi käyttää

Eli hyöty vapaasta päätelaitepohjaisesta paikannuksesta on se että sillä voi tehdä matalatarkkuuksista nopeaa paikannusta. Tällä hetkellä operaattorit toki tarjoavat omia paikannuspalveluitaan, mutta ne ovat täysin absurdisti hinnoiteltu massapalveluita ajatellen, joissa paikannusta käytettäisiin jatkuvana.

Mitä tuollaisia on vaikka?
- tapahtumien liittäminen paikkoihin (minigps etc...)
- metatiedon kerääminen tehtyihin tapahtumiin... (kuvien nimeäminen paikan mukaan kuten tuossa aikaisemman viestin videossa)
- kontekstitietoiset palvelut, kuten sääsivu osaisi näyttää oikean kaupungin tiedot suoraan tai bussiaikataulu näyttää lähistöllä menevät linjat..
- gps paikantimen käynistyksen nopeuttaminen sen perusteella että tukiaseman mukaan otetaan alkupaikka
- solupaikannus gps paikannuksen tukena (eli niissä tilanteissa joissa ei ole näkyvyyttä taivaalle, esimerkiksi voidaan tukiasemilla seurata sitä että onko paikka vaihtunut)
- sen tunnistaminen keitä on samalla alueella (tuohon ei tarvita välttämättä edes tietoa siitä missä tukiasemat on vaan id:t'ä voidaan käyttää sokkona

Mitä sillä ei voi tehdä
- tarkkaa paikannusta, sillä ei voi korvata gps:ää jne ... ja käytännössä se ei ikinä pysty kertomaan sellaista tietoa paikasta mitä käyttäjä ei valmiiksi tietäisi (suurin osa ihmisistä on hyvin pitkälti tietoisia siitä missä he ovat jne). Mutta puhelimessa pyörivällä softalla ei ole pienintäkään havaintoa siitä missä ollaan, joten tuolla automatisoidaan sitä että käyttäjä ei tarvitse kertoa käsin kaikkea
- paikantaa sinua erämaaassa missä on tukiasemia harvassa
- paikantaa sinua siellä, missä kukaan ei ole kerännyt tietoja tukiasemista
- kattavaa paikannusta, ilman operaattorien tukea niin kattavan tukiasema kartan teko on järjettömän työlästä, saati sitten sen ylläpito, mutta jonkun yksittäisten kaupunkien kartoittamien parin puhelimen ja gps:n kanssa on kuitenkin ihan hyvin mahdollisuuksien rajoissa.

nopeus ja tarkkuus
Puhelimenpään tukiasemapaikannus on käytännössä reaaliaikaista, eikä vaadi laskennallisesti suuria tehoja, koska käytännössä ei saada puhelimesta irti mitään sellaista tietoa jota voitaisiin käyttää laskennalliseen paikannukseen. Tosin käytännössä pitää kuunnella hetken tukiasemia, esim ohjelman pitää käynistyksen yhteydessä seurata tukiasemia aluksi vaikka minuutti että saadaan tarvittava 'historia' jota käyttää varmistamaan paikannusta, ilman mitään ajallista historiaa niin paikanuksen varmuus on olennaisesti huonompaa.

Ainakin omien (kaupunkialueella) tekemieni kokeilujeni perusteella niin että tarkkuus on ennustettavaa, pystytään pääsemään 'lähiön tarkkuuteen' ihan hyvin ja symbolisella tarkkuudella jossa käyttäjälle kerrotaan vaikka tukiaseman nimi, mutta ei yritetäkkään saada varmasti paikkaa niin tarkkuus on se klassinen tukiasemien määrä.

Oppivilla / opetettavilla softilla eli sellaisilla joissa joko ohjelma tunnistaa käyttäjän tärkeimipiä paikkoja tai käyttäjä kertoo niitä sille, ja puhelin tallettaa 'sormenjäljen' tukiasemien tilastollisesta käyttäytymisestä siinä paikassa saadaan 'tarkkaa' ja varmaa paikannusta aikaiseksi ja sillä saadaan käyttökokemusta parannettua huomattavasti vaikka vaatiikin yleensä käyttäjän tekemää säätöä.

Siellä missä tukiasemia on harvemmassa niin paikannus on olennaisesti kehnompi. Ja yleisesti ottaen vertailuna operaattorien paikannukseen, niin pelkästään päätelaitepäässä tapahtuva paikannus on olennaisesti nopeampi, mutta myös epätarkempi ja täysin riippuvainen siitä tiedosta jota ollaan kerätty.


Tukiasematietokanta


Tämän projektin tarkoituksena olisi kerätä puhelimessa tehtävään paikannukseen tarvittavaa taustamateriaalia. Käytännössä tukiasemien paikkoja sekä niiden tyyppejä, joita puhelimessa olevat ohjelmat pystyvät sitten käyttämään.

mitä ja miten kerätä
Tukiasemia voi lisätä ja muuttaa webbikäyttöliittymän kautta jos tietää ennestää niitä, mutta muitakin tapoja on. Jos käyttää jotain olemassa olevia ohjelmia jolla voi kirjata ylös tukiasemien nimiä ja toimittaa minulle niitä ohjelmien siirtotiedostoina, esimerkiksi celltrack series60 puhelimelle sisältää kohtuulliset loggeri mahdollisuudet. Mikäli vielä on käytössä gps palikka niin ja joku karttoohjelma jonka tekemän paikkalogin ja celltrackin login yhdistämällä saa jo aika hyvin tehtyä listan tukiasemista koordinaatteineen.

Tosin pelkkä tukiasemien kaupunkilistojen kerääminen voisi olla ensialkuun kaikista mielekkäintä, sillä niillä on tekee jo paljon,niitä on vaivatonta kerätä ja kaupungin päättelyyn tarkoitetussa kartassa voi olla virheitä ja puutteita ilman että se totaalisesti hajoaa. Eli keräisi pelkästään tietoa siitä missä kaupungissa jokin tukiasema sijaitsee, jolloin ohjelma pyörisi vain taustalla ja tarvitsisi lähettää sen tekemä listä sähköpostilla ja kertoa mistä kaupungista se on.

- Tuollaista kaupunki listaa voisi kerätä vaikka ihan niin että pistää celltrackerin keräämään tukiasemia ja seuraa vain että ohjelma ei ole päällä kun poistutaan halutulta alueelta (vaikka kaupunki) tai niin että jälkeen päin voidaan karsia ylimääräiset tiedot pois vaikka kellonajoilla.
Ja kun on kerännyt halutun login niin lähettää sen minulle varustettuna tiedoilla missä ja miten se on kerätty ja jollei siitä ole editoitu turhia pois niin sitten myös tiedot siitä mitkä on turhaa... esim logifilen lisäksi kerrotut tiedot voisivat olla jotein tuollaisia

tiedosto: trace.log
kerääjä: zache
koska: 03.03.2005-12.03.2005
turhaa: 05.03.2005, kl 14- 20
turhaa: 8. 03.2005
jne...

Toinen vähän vastaava projekti voisi olla rautateiden kartoitus. Eli jos on menossa vaikka Junalla Helsingistä Tampereelle niin pistäisi junaan mennessään logituksen päälle ja ja perillä pois ja lähettäisi siitä login ja tiedot tyyliin.

tiedosto: trace.log
kerääjä: zache
koska: 03.03.2005
Matka: Junalla hki->tre
lähtö: 20:40
saapuminen: 22:00
myöhässä: 5min ...

visualisointi ja tilastointi
Tukiasemista tehty kartta olisi kiva, mutta ilmaisia karttoja on kovin harvassa joten , parempi lähestymistapa tuohon on, että generoi vain karttaohjelmien käyttämiä siirto tiedostoja joilla saa valmiiseen karttaan näkymään tietoja. Jos jollain on hyviä ideoita sopivista ohjelmista joita pitäisi tukea niin saa kertoa. Itse käytän oziexplorer nimistä softaa joka tukee sitä että voi tehdä kivuttomasti kuvista karttoja ja Symbianille tehty MapViewGPS käyttää sen kanssa yhteensopivia tiedostoja.

Todo
Omat suunitelmani tämän suhteen on, siirrän olemassa jyväskylän keskustan tukiasema listani tuohon, mutta tuon lisäksi luultavasti aikani ei riitä ainakaan ennen kesää mihinkään suurisuuntaisempaan kartoitusprojektiin joten jos aikaa ja tarvetta on niin keskityn parantelemaan webbipuolta tuossa, kuten lisäämään import/export tukea eri karttaohjelmille ja koodaan symbianille. Toinen on tietojen lisäys/muokkaus rajapinta jonka lupaan toteuttaa heti kun joku sitä tarvitsee.

mitä sinä voit tehdä
- Jos sinulla on Series60 puhelin niin voit asentaa siihen vaikka tuon celltracker ohjelman ja kerätä tukiasemia tai sitten kaupunkilistaa varten track.log:ia ... ks yllä miten ja mitä kerätään

- Jos sinulla on ennestään tiedossa tukiasemien paikkoja niin niitä voi kirjailla webbikäyttöliittymällä tai sitten lähetellä niitä minulle sähköisessä muodossa.

- Jos ohjelmoit ohjelmaa joka käyttää tukiasematietoja johonkin niin tee siihen rajapinta tämän kanssa

- mikäli olet jollain operaattorilla vaikuttavassa asemassa ja pystyt jakamaan tietoa tukiasemista niin että sitä voi levittää ja olet sitä mieltä että tukiasematietojen kertominen kehittämistä varten vaikka jostain yhdestä kaupungista ei vaaranna kenenkään kaupallisia intressejä niin ota yhteyttä

12.06.2005

Luovasta taloudesta

My Typoon jätetty kommentti (kivaa jos ois kivaa) luovaan talouteen liittyvään kirjoitukseen.

Mistä ihmeestä olette saaneet sellaisen käsityksen ettei open source koodauksesta saisi palkkaa?

Ihan yhtä lailla avoimessa koodauksessa kuin missä tahansa muussakin maksetaan siitä, että saadaan jutut tehtyä, tosin bisnesmalli on enemmänkin muokkaus kuin myynti. Ja tuotakin suurempi alue on nyt jo aika massiivinen harmaa alue jossa kaupallinen ja suljettu bisnes on tehty hyödyntäen open source tuotteita, mutta siitäkin virtaa rahaa ja koodarien aikaa open source puolelle.

Niin jos mietitte sitä miksi siitä sitten maksetaan ylipäätänsä mitään kun kerran kaikki on ilmaista. Syy on minusta se että open source on mahdollistanut hunajaa maksaneiden state-of-the-art juttujen muuttumisen kaikkien saataville tai paremminkin kaikkeen käyttöön taloudellisesti soveltuvaksi. Esimerkiksi olisiko nykyisen kaltaista webbiä ilman ilmaisia/halpoja palvelimia,tietokantoja, kehittyneitä scriptikieliä jne.. jotka perinteisesti olivat ihan saatanan kalliita, mutta josta open source teki perusinfraa. Ja se kehitys jatkuu yhä, ei se ole mihinkään loppunut.

Eli kärjistäen jos omassa pikku projektissa josta saa sen verran rahaa että se kannattaa tehdä, ja voi käyttää joko hyvää maksullista (jotka perinteisesti on maksanut hyvin paljon) tai hyvää avointa softaa jota voi muokata sopivaksi niin ei siinä kovinkaan kummoista valintaa tarvitse tehdä. Tuon taloudellisen aloituskynnyksen madaltaminen olemattomiin on mahdollistanut sen että on syntynyt paljon töitä sen ympärille että tehdään kehittyneitä tuotteita alueelle mihin niitä ei ole ollut aikasemmin kannattavaa niitä tehdä. Samalla ihmiset ja yritykset erikoistuvat tiettyihin tekniikoihin kun käyttävät niitä ja koko ajan tarvitaan juttuja vastaamaan erikoistuneimpia tarpeita ja osa on jopa valmis maksamaan niistä ja niin se homma pyörii.

Samalla tavalla homma toimii myös afrikkalaisen / aasialaisen / etelä-amerikkalaisen autotallipuljun kohdalla vaikka siellä tehdäänkin heidän versioitaan nettikahviloista, palkanlaskennasta, uhkapeleistä tai maatalousautomaatiosta... mitä vain mistä siellä joku on valmis maksamaan. Sitä vartenhan duunia tehdään, että sillä eletään. Siellä sovelletaan kuitenkin samoja state-of-art juttuja mitä täälläkin ja loikataan teknologisen (ohjelmisto) kuilun yli, mutta vain heidän tarpeisiinsa varioiden, eikä pohdita millä tavalla juttuja sopisi käyttää että se meidän länsimaisten mielestä olisi sopivaa. Olen melko varma mitä esim etelä-amerikan opensourcepiireistä tulee jahka teinikoodarisukupolvi siellä kasvaa isoiksi (ja opettelee kirjoittamaan nettiin englanniksi) on jotain kohtuu outoa meidän silmin, mutta sen näkee sitten.

Aasiantiikerit on jo kasvanut isoksi, sieltä tulee dvd-soittimia ja digibokseja jotka pyörii avoimesta softasta väännetyllä ohjelmistoilla, puhelimia ja videokameroita on tulossa myös tänne... en puhu nyt mistään laitteista missä on söpö pingviinitarra päälle liimattuna vaan niistä idän-ihmeistä joiden mainoksia voi nähdä lehdissä että "nyt vain -99e" ... tsekkiläistä avointa softaa aasialaisissa nyrkkipajojen suunittelemissa laitteissa joita myydään ympäri maailmaa suljettuina mustina laatikkoin mahdollisimman halvalla. Tämä on sitä luovaa taloutta...

ämIrkistä

Kökkö ja ihan liian pitkä angstikirjoitus Ami Assulinin tarkoitushakuisesta ja leimaavasta ämIrk dokkarista x-stagelle. Jyrki kasvi on kirjoittanut samasta aiheesta otsikolla Teinit median riistana.

Haikean kaunis

World Windistä jätetty kommentti Tuhanteen sanaan (haikean kaunis) ja aihetta jatkettu Kari Haakanassa (Maa kutsuu)


Tulipas pitkä avautuminen, mutta niille ketä ei jaksa tätä kokonaan lukea niin pistetääs tärkein tähän alkuun: Testatkaas myös world windiä

Jooh, no google earth palvelu on entinen keyhole (kuukausimaksullinen 3d maapallokartta) jonka google osti , Nasalta löytyy vastaaava 3d maapallo open source softa nimeltä world wind. Suurimpina eroina noissa on se että keyholen karttaa tekee palkatut koodarit ja koska se oli maksullinen niin siinä on mukana paljon maksullistakin kartta-aineistoa. WW puolestaa oli alunperin yhden tyypin päättötyö ja se keskittyy 'wow-siistiä' efektin sijaan visualisoimaan maapallolla tapahtuvia ilmiöitä ja varmaan tulevaisuudessa toimimaan opetusmateriaalina ja käsittääkseni sen näyttämät kartat ja tiedot on public domain ja siihen pystyy liittämään omiakin kartta/paikkatietolähteitä toisin kuin googlen earthiin...

Yhteistä noille google earth/world wind/microsftin terraserver jutuille on se että ne on joko alunperin tai sitten yhä suurimmaksi osaksi perustuvat jenkkien valtion tekemään muille ilmaiseen dataan.. esim bluemarble (maapallo rasterikuvana), VMAP0/1/2 (maapallo vektorikarttana) , landsat kuvat (satelliittikuvat sillä tarkkuudella millä google ja ww näyttää esim suomen) , maapallon korkeus datat , jenkeistä tiger data (katuverkosto osoitteineen yms) ja koko valtio ilmakuvattuna... perusteena tuolle ilmaisuudelle on kaiketi se, että ne on jo kertaalleen veroina maksettu ja ilmaisina ne eivät kilpaile yksityisten yritysten kanssa sekä tuottavat innovaatioita... No shit sherlock.. siitä sopii pohtia miksi euroopassa ei ole mitään tuollaista... tai miksi ympäristö jossa kaikki on liian arvokasta että sitä voisi jakaa tuottaisi innovaatioita ...

Noh, onhan meillä Inspire direktiivi joka parhaimmillaan tuottaa samantasoista _kaupallista_ materiaalia kuin jenkeillä on ja huonoimmillaan se on kohtuu tehokas rahallinen kaappaus. Veroinahan noiden tekeminen silti pohjimmiltaan maksetaan ja lisäksi jouduttaisiin maksamaan käytöstä... NEROKASTA

Jos tätä avautumista lukee vielä joku kunnallispoliitikko niin lopuksi pieni ajatusleikki, kun kerran maksetaan veroja joilla kaupungin x kiinteistölaitos ylläpitää karttojaan , niin miksi me emme saa niitä myös vapaasti käyttää? Nythän emme saa kiitos tekijänoikeuksien edes piirtää omaa karttaa niiden pohjalta ja julkaista sitä. Järjellinen syy tuohon olisi, että saataisiin jokin merkittävä osa kustannuksista peitettyä, joka ei tuossa toteudu (aika harva kaupunki todellisuudessa myy paikkatietodataansa suuressa mittakaaavassa eteenpäin. Tai että palvelun karttojen jakelun (myynnin, fyysisten kopioiden teko) kustannukset saataisiin peitettyä , mutta eipä olisi sähköisessä internet jakelussa hirveästi tuollaisiakaan ... ja tietty että nehän jakaa karttojaan ilmaiseksi internetissä, niitä ei vaan saa käyttää

Blogin aloittamisesta...

Mjooh, olen pääasiassa kirjoitellut blogeihin ja foorumeihin ja postauksia on hanka jälkikäteen ruveta etsiskelemään jos jotain mielenkiintoista on sattunutkin kirjoittamaan. Saati sitten siinä tilanteessa kun kommentoitu blogi lopettaa ja ylöskirjoitettu ajatus katoaa kokonaan. Tähän noita sitten voin keräillä ylös. Välillä tulee myös sellainen fiilis, ettei jokin kommentiksi aiottu ajatus sovi ja olisi epäkohteliasta pistää toisen ihmisen blogiin niin omaan blogiin sen sitten voi kirjoittaa.

Näin olen asian pähkäillyt, saas nähdä toimiiko tämä. Niin ja vielä yksi syy tietysti blogin pystyttämiselle on se, että Shrike pyysi.